Valokuvaaja Oulu | Helsinki

Blogi / 2011 / syyskuu

Kuukausittainen arkisto: syyskuu 2011

1-vuotiskuvaukset studiossa | Lapsikuvaus Oulu

Elokuussa studioon saapui reipas 1-vuotias pienokainen kuvattavaksi. Kuvauksissa riitti vipinää ja haastetta saada nuori herra pysymään kuvaustaustan edessä. Hän oli myös kovin kiinnostunut näkemään heti suoraan kameran näytöltä, että osaako tämä kameran takana omituisesti höpöttävä ja ilveilevä kuvaaja ottaa kuvia alkuunkaan, mutta kuvaaja sai onnekseen luvan jatkaa kuvauksia :)

Lapsikuvaus Oulu

Lapsikuvaus Oulu

Valokuvaaja Jodi Bieber Oulussa

Etelä-Afrikkalainen valokuvataiteilija Jodi Bieber vieraili Oulussa näyttelynsä Real Beauty tiimoilta. Näyttely on Oulun taidemuseolla 8.1.2012 saakka. Tänään Jodi oli itse taidemuseolla kertomassa näyttelynsä kuvista ja niiden taustoista. Mielenkiintoista oli kuulla, että hän ei ollut pyytänyt kuvien henkilöitä asettumaan mihinkään tiettyyn asentoon, vaan että kuvattavat naiset olivat itse saaneet valita missä asennossa ja miten he poseeraavat kameralle.

Jodi sanoi myös, että joidenkin kuvattavien poseerauksista näki, että he olivat saaneet vaikutteita musiikkivideoista tai muotilehdistä. Näyttelyn kuvat on kuvattu Mamiyan 7 II kameralla ja muistaakseni 80mm objektiivilla filmille, luonnonvaloa ja jalustaa käyttäen.

Mainoskuva tippui postiluukusta | Mainoskuvaus Oulu

Postiluukku kolahti. Nousin työpöydän äärestä hakemaan postit. Hetken löi tyhjää päässä. Ensimmäinen ajatus – lattialla kirje- ja lehtikasan päällä oli esite, jossa jostain tuttu kuva. Sitten vasta muistin, että onhan se tuttu, kun itse sen olin kesän alussa kuvannut mainostoimistolle :)

 

WordPress SEO fine-tune by Meta SEO Pack from Poradnik Webmastera