Laura & Vesa 20.7.2013

Kuvasin Lauran ja Vesan häät heinäkuun loppupuolella. Vihkiminen oli Oulun tuomiokirkossa ja hääjuhlat kauniissa Maikkulan Kartanossa. Maikkulan Kartano on varmasti se paikka, jossa olen kuvannut useimmat häät Oulussa. Paikka onkin kuin tehty vartavasten hääjuhlia varten ja Maikkulan Kartanon miljöössä on myös useita paikkoja ottaa häämuotokuvat.

Teen pääasiassa koko päivän kestäviä dokumentaarisia hääkuvauksia, joissa pyrin tallentamaan hääpäivän tapahtumat ja hetket juuri niin kuin ne tapahtuvat ja saamaan ikuistettua hääparille myös ne silmänräpäyksen kestävät hetket, joita he eivät ehkä häähumun keskeltä näe, mutta johon he voivat sitten häiden jälkeen palata kuvia katsomalla. Dokumentaarinen hääkuvaus (ja valokuvaus ylipäätään) on intohimoni, ja siksi haluan, että hääparini saavat päivästään muistoksi muutakin kuin vain DVD-levyllisen kuvia. Dokumentaarisen hääkuvauksen paketteihini kuuluu aina hääalbumi joka on erittäin korkealaatuinen ja kestävää kulutusta sekä aikaa tuleville sukupolville saakka. Albumit valmistaa hääalbumien johtava eurooppalainen valmistaja Qtalbums.

Suunnittelen aina albumin kuvat ja taiton yksilöllisesti sen mukaan, että hääpäivän tarina tulisi parhaiten kerrottua ja katettua. Parin kuukauden sisällä häistä he saavat sitten upeat kuvat sisältävän albumin kotiinsa toimitettuna, ilman että heidän itse pitää tehdä tuskallista kuvien valintaprosessia ja kirjan tekemistä. He voivat toki vaikuttaa lopullisiin kuvavalintoihin ennen lopullista albumin tilausta.

Mutta jo riittää löpinät ja itse kuviin 🙂
*****
I photographed Laura´s and Vesa´s wedding in end of July. The ceremony was held in Oulu Cathedral and the reception in beautiful Maikkula Estate. Maikkula Estate is propably the place in Oulu region, where I have shot most of my weddings. And it is really ideal for wedding party and reception. In the surroundigs there are also lot´s of beautiful places to take wedding portraits.

I do mainly documentary wedding photography and in the course of the edding day I´ll capture the events and moments as they happen. The wedding couple may not see all those memorable moments as they happen, but then they can go back to them by looking the the photos I took. Documentary wedding photography is my passion and that´s why I want that my wedding couples receive more than a disc of pictures in DVD. My wedding packages include always a high class wedding album that is beautiful, durable and lasts for future generations. Albums are made by Europe´s leading wedding album manufacturer Qtalbums.

I always design albums that the story of the wedding day will be covered. After two months of the wedding the wedding couple will receive the beautiful album with gorgeaus pictures to their home wíthout that they need to do the process of selecting pictures for the album from the hundreds of pictures and without that they would need the do the album design themself. Of course I will proof the album before the final version, if they would like change some pictures etc.

But enough said, it is time for pictures 🙂

LowRes-2920

LowRes-2929

LowRes-2930

LowRes-1089

LowRes-1098

LowRes-2940

LowRes-2955

LowRes-2953

LowRes-2972

LowRes-2979

LowRes-2981

LowRes-2992

LowRes-1134

LowRes-1140

LowRes-3005

LowRes-3017

LowRes-1152

LowRes-3026

LowRes-3046

LowRes-3065

LowRes-3079

LowRes-1191

LowRes-1205

LowRes-1213

LowRes-1220

LowRes-1225

LowRes-1227

LowRes-1257

LowRes-3097

LowRes-1276

LowRes-1284

LowRes-3105

LowRes-1298

LowRes-3157

LowRes-1398

LowRes-3160

LowRes-1470

LowRes-1453

LowRes-1488

LowRes-3271

LowRes-1537

LowRes-3279

LowRes-1545

LowRes-1557

LowRes-1578

LowRes-3323

LowRes-3317

LowRes-3328

LowRes-3334

LowRes-1601

LowRes-3337

LowRes-3340

LowRes-3343

LowRes-1631

LowRes-1707

LowRes-1741

LowRes-1779

LowRes-3369

LowRes-1820

LowRes-1812

LowRes-1843

LowRes-1849

LowRes-1856

LowRes-1863

LowRes-1869

LowRes-1889

LowRes-1911

LowRes-3435

LowRes-3437

LowRes-3443

LowRes-1945

LowRes-3484

LowRes-1951

LowRes-3491

LowRes-3494

LowRes-3512

LowRes-1978

LowRes-3521

LowRes-3526

LowRes-1996

LowRes-3542

LowRes-2019

LowRes-2005

LowRes-3580

LowRes-3616

LowRes-3591

LowRes-2046

LowRes-2099

LowRes-3631

LowRes-3644

LowRes-2031

LowRes-3626

LowRes-3646

LowRes-3728

LowRes-3720

LowRes-2189

LowRes-3780

LowRes-2257

LowRes-2376

LowRes-3805

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *