Valokuvaaja Oulu | Helsinki

Blogi / 2015

Vuosittainen arkisto: 2015

Kuvausaikoja loppuvuodelle | Valokuvaaja Oulu

Kuluva vuosi lähenee kovasti loppuaan kohti, mutta vielä ehtii varata kuvaukset tämän vuoden puolelle. Varaa oma aikasi nyt. Aikoja on vielä vapaana 12.12.2015 saakka sekä sitten tietysti tammikuun puolelle. Olen lomalla 15.-31.12.2015 välisen ajan.

Tarjouspyynnöt mieluiten täältä tai sähköpostitse petteri(at)lumoimage.fi

Nopeimmat syövät hitaat.

FB-mainos

Creative Composity Photography workshopissa Kuopiossa

Tällä viikolla olin pari päivää pitkästä aikaa hakemassa taas uutta oppia ja intoa omaan valokuvaamiseen ja kuvien viimeistelyyn. Kansainvälisestikin palkittu ja mm. Suomessa Vuoden Muotokuvaaja tittelin saanut Antti Karppinen Alias Studioilta piti workshopin/kurssin Composity Photographysta eli millä tekniikoilla rakennetaan näyttäviä kuvia, joissa kuvissa esiintyvät mallit kuvataan studiossa ja kuvan tausta rakennetaan erikseen mallien ympärille tai malli/mallit sitten ”istutetaan” realistisesti haluttuun kuvaan. Samalla Antti näytti muutamia myös esim. muoto- ja beautykuvankäsittelyyn liittyviä juttuja, kuten Dodge & Burn tekniikkaa sekä ihon käsittelemistä High Frequency Separation tekniikalla.

Oli aivan mahtavat pari päivää Antin opissa ja mukava nähdä kuvaajakollegoita ympäri Suomea. Yritin imea tietoa kuin pesusieni ja kynä sauhusikin tuon parin päivän ajan muistiinpanoja tehden.

Pääsimme myös itse kuvaamaan aivan upeita malleja, ensimmäisen päivän teemana oli Liisa Ihmemaassa ja niistä kuvista olisi tarkoitus harjoitella ja tehdä hieman vaativampi kuvakompositio. Toisena päivä mallina oli Laura Puntila, ja teemana enemmän beautykuvaus.

Tässä alla ottamani kuva Laurasta. Tähän kuvaan tehty High frequency separation käsittelyt iholle, dodge-burnit ja terävöitykset. Kuvan sävyjä säätelin color balancella varjojen ja highlightsien kohdalta. Taustaan upotin vähän tekstuuria ja lopuksi laitoin kuvaan VSCO C-portra 400+ presettiä Lightroomissa.

LowRes_edit-Model, MUAH ja Styling: Laura Puntila

Satsaa asunnon myyntikuviin | Asuntokuvaukset Oulu

Nykyään asunnonvälitysyrityksetkin ovat alkaneet herätä siihen, että laadukkailla ja myyvillä valokuvilla voidaan herättää kiinnostusta ostajissa ja vauhdittaa asuntojen myyntiä. Kuvien tärkein tehtävä on herättää potentiaalisten asunnonostajien kiinnostus asuntoa kohtaan ja saamaan heidät fyysisesti paikalle kohteeseen. Itse pokkarilla räpsäistyt pimeät kuvat eivät ole kiinnostusta herättäviä ja myyviä.

Asuntoja myydään toki myös itse ilman välittäjää ja siten säästetään välityspalkkion maksussa. Tällaisissa tapauksissa kuvat ovat entistäkin suuremmassa roolissa herättämään kiinnostusta ja  sijoitus ammattimaisiin ja laadukkaisiin valokuviin kannattaa.

Ammattivalokuvaajan kalustolla ja valaisuvälineillä asunnosta saadaa raikkaita ja valoisia kuvia. Usein myös asunnon stailauspalveluja on mahdollista ostaa valokuvaajan tai hänen yhteistyöverkostonsa kautta.

Tässä alla muutama kuva myyntiin tulevasta asunnosta, jonka kävin kuvaamassa.

Blogi-0795 Blogi-0811

Nuoren kiekkoilijan treenikirja | Kuvia kirjaan

Minulla on ollut ilo tehdä yhteistyötä Fitran kanssa jo pidempään ja kuvata useampaankin heidän sporttiaiheisiin kirjoihiinsa. Olen kuvannut muun muassa seuraaviin kirjoihin:

Treenaa terve ja vahva selkä

Intohimona Fitness

Aktiiviliikkujan venyttelytekniikat

Kaikki kuntosaliharjoittelusta

Treenaa terve ja timmi vatsa

Treenaa voimakas ja kiinteä pakara

Viimeisimpänä kirjana tänään julkaistu jäätävän hyvä Nuoren kiekkoilijan treenikirja.

Oli hienoa päästä tekemään yhteistyötä ammattilaisten kanssa ja kuvaamaan sellaisia kiekkoammattilaisia kuin Sebastian Aho ja Jesse Puljujärvi sekä tietysti Oskari, josta kiekkomaailma kuulee varmasti vielä. Tässä muutamat otokset kuvauksista. Kaikki ei välttämättä löydy kirjasta.

Blogiin-9158

Composite portrait | Pool player

Shot this cool guy A-P at the studio for the Facebook profile picture and learned from him that he likes to play pool. When editing his picture I decided to change the studio background to this pooltable picture ( Actually when shooting, I already knew that I am gonna change the background, but didn´t know what kind of background). Background was shot at Sport-It restaurant in Oulu a couple of years ago.

Here is before and after pictures.Before-0761LowRes_AP

Kansainvälinen Global Forum seminaari | Tapahtumakuvaus Oulu

Syyskuun lopussa minulla oli ilo urakoida yli kahden päivän ajan seminaarikuvaajana Global Forum seminaarissa, joka pidettiin Oulun kaupungin teatterilla. Sunnuntaina, päivää ennen varsinaista seminaaria pidettiin kaupungintalolla tervetulotilaisuus, maanantaina oli koko päivän seminaaria ja illalla vielä gaalaillalinen Radisson Blu hotellissa. Tiistaina oli vielä seminaaripäivä. Tässä muutamat kuvat tapahtumasta:

storyboard001 storyboard002

WordPress SEO fine-tune by Meta SEO Pack from Poradnik Webmastera