Valokuvaaja Oulu | Helsinki

Aihearkisto: Kihlajaiskuvat

LUMO Love Story kuvaus Nallikarissa | Pariskunnille

Elokuun puolenvälin paikkeilla kävin kuvaamassa tämän upean nuorenparin kanssa LUMO Love Story kuvia Oulun Nallikarissa. Vaikka sää olikin jo hieman viilentynyt kuumimmista helteistä, aurinko kuitenkin lämmitti vielä hyvin kirkkaalta taivaalta.

LUMO Love Story kuvaus ei ole tarkoitettu vain nuorille ja kihlautuneille, vaan se sopii kaikille pariskunnille ikään katsomatta. Itse kuvaustapahtuma on rento ja se voidaan tehdä halutussa miljöössä, ulkona tai sisätiloissa, aurinkoisena päivänä tai pilvisenä päivänä.

Tässä maistiaisena muutamia kuvia.

_MG_6750-LUMO Love Story

_MG_6315-LUMO Love Story

Joululahjaksi muistoja | Lahjakortit pukinkonttiin.

Onko vaikea keksiä mitä ostaisi joululahjaksi omalle rakkaalle, sukulaiselle tai kaverille? Tee lähimmäisesi onnelliseksi valokuvauslahjakortilla. Lahjakortin voi ostaa haluamalleen summalle.

LUMO-Lahjakortti_Netti

LUMO Imagen hääkuvauspaketit, lapsi- ja perhekuvauspaketit sekä Beauty & Glamour-kuvaukset ovat nyt ostettavissa kätevästi myös lahjakortteina, jolloin lahjakortin saaja voi varata kuvausajan haluamalleen ajankohdalle (paitsi hääkuvauspaketeissa, joissa kuvausajankohta varataan lahjakortin ostohetkellä).

Toimi nopeasti ja ota yhteyttä, niin ehdit vielä saada lahjakortin pukinkonttiin.

 

 

LUMO Love Story kuvaus veloituksetta | Dokumentaarinen hääkuvaus

Tammikuu lähenee loppuaan ja haluaisin muistuttaa, että kannattaa varata tuleva dokumentaarinen hääkuvaus viimeistään To 31.1.2013, jolloin saa LUMO Love Story -kuvauksen kaupan päälle. Kyse on häämessutarjouksesta, joka on voimassa tammikuun loppuun saakka.

_MG_4786

Voit tutustua tarjoamiini dokumentaarisen hääkuvauksen paketteihin sekä LUMO Love Story kuvauspakettiin täällä.

Olen erikoistunut dokumentaariseen hääkuvaukseen, jossa kuvaan hääpäivän tapahtumat juuri kuten ne tapahtuvatkin ja siksi haluan, että asiakkaani saavat päivän tarinastaan muistoksi muutakin kuin vain DVD levyllisen kuvia. Pakettiin kuuluva hääalbumi on erittäin korkealaatuinen, joka kestää kulutusta ja aikaa. Kuvat sekä albumi säilyvät tuleville sukupolville saakka. Albumin valmistaa hääalbumien johtava eurooppalainen valmistaja Qtalbums

Koostetta vuoden 2012 häiden tunnelmista.

Dokumentaarinen kihlajaiskuvaus | Valokuvaaja Oulu

LUMO Love Story – kihlajaiskuvaus ei ole nimestään huolimatta tarkoitettu vain juuri äskettäin kihloihin menneille pariskunnille, vaan kaikille pareille, jotka haluavat ikuistaa onnensa ja rakkautensa omaan kumppaniinsa.

Blogiin diptych

Dokumentaarisessa LUMO Love Story -kihlajaiskuvauksessa tutustun ensin kuvauspalaverissa kahvi tai teekupposen ääressä kuvattavaan pariskuntaan ja samalla suunnittellen yhdessä kuvauksia, kuvausmiljöötä ja ajankohtaa.

Itse kuvauspäivänä kuvaus voi tapahtua puistossa, rannalla, kadulla tai lähes missä vain riippuen halutusta miljööstä. Pariskunta saa tunnin verran laatuaikaa keskittyä toisiinsa, kuherrella, pussailla, halailla tai muuten vain viettää aikaa kahdestaan, ilman että heidän täytyy koko ajan huomioida kuvaajaa ja kameraa. Kuvaustyylini näissä kuvauksissa on hyvin samankaltainen kuin myös dokumentaarisessa hääkuvauksessani.

Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten täällä Nooran ja Henrin tarina eräänä viime vuoden lämpimänä heinäkuun iltana.

Sää alkaa olla lähes yhtä kaunis kuin kesähäiden tulevat morsiamet, valoa riittää ulkona pitkälle yöhön ja ulkona alkaa täällä Oulussakin pärjätä ilman untuvatakkia, joten nyt kannattaa varata hyvissä kesän kuvaussessiot. Teen kuvauksia myös Helsingissä ja muualla Suomessa, hintoihin tulee tällöin lisää matka- ja sijainnista riippuen 1. yön majoituskulut.

Ystävänpäivä kuvaus | Valokuvaaja Oulu

Ystävänpäivä lähestyy ja mikä olisikaan parempi ja ikimuistoisempi lahja ystävälle tai omalle rakkaalle, kuin valokuviin tallennetut muistot hetkistä hänen kanssaan.
Varaa nyt LUMO Yhdessä -kuvauspaketti ( 180€) helmikuun aikana, niin saatte kaupan päälle 2 kpl 15,2cm x 22,8cm kuvaprintin, yhden teille kummallekkin.

Pakettiin sisältyy:

  • Kuvaukset miljöössä, kotonasi tai studiossa
  • Vähintään 20 koevedosta katsottavaksi netissä, joista valitsette 5 parasta kuvaa käsiteltäväksi ja CD:lle poltettavaksi

Varatessasi mainitse varauskoodi VALENTINES DAY

 

p.s. Hyvä idea myös ostaa lahjakorttina

LOVE Story kihlajaiskuvat | Kihlajaiskuvaus Oulu

Viime viikolla kävin kuvaamassa Nooran ja Henrin kanssa heidän LOVE Story -kihlajaiskuvat. Kuvauspaikaksi he olivat valinneet täällä Oulussa Ainolan puiston, joka onkin hyvin kuvauksellinen ja monipuolinen kuvauspaikka, erityisesti näin kesällä. Sää suosi meitä ja kihlapari heittäytyi täysin sydämin mukaan kuvauksiin, näyttäen kuinka paljon he toisiaan rakastavat ja arvostavat.

LOVE Story photos Noora & Henri

LOVE Story photos Noora & Henri

LOVE Story photos Noora & Henri

LOVE Story photos Noora & Henri

LOVE Story photos Noora & Henri

LOVE Story photos Noora & Henri

LOVE Story photos Noora & Henri

LOVE Story photos Noora & Henri

LOVE Story photos Noora & Henri

LOVE Story photos Noora & Henri

LOVE Story photos Noora & Henri

LOVE Story photos Noora & Henri

LOVE Story photos Noora & Henri

LOVE Story photos Noora & Henri

LOVE Story photos Noora & Henri

LOVE Story photos Noora & Henri

LOVE Story photos Noora & Henri

LOVE Story photos Noora & Henri

LOVE Story photos Noora & Henri

LOVE Story photos Noora & Henri

LOVE Story photos Noora & Henri

LOVE Story photos Noora & Henri

LOVE Story photos Noora & Henri

Kesä on täällä Suomessa häiden ja hääkuvausten sesonkiaikaa. Myös kihlajaiskuvat, vuosipäiväkuvat ja kuvaukset oman kullan kanssa ihan muuten vain, kannattaa kuvata nyt, kun vielä ilta-aurinko lämmittää ja värjää maiseman lämpimällä valollaan. Kysy vapaita kuvausaikoja elo- ja syyskuulle. Myös studiokuvaukset ovat mahdolliset.

WordPress SEO fine-tune by Meta SEO Pack from Poradnik Webmastera